lauantai 10. toukokuuta 2014

Keittiö

Kahden saarekkeellisen keittiön jälkeen päätimme, että uuteen taloon tulee yksinkertainen, tupla I-mallinen keittiö. Tällä kertaa ajatus on piilottaa tiskit ja liesituuletin niin, että ne eivät näy olohuoneeseen. Kahdessa aikaisemmassa kodissa meillä oli reilun kokoinen saareke, jossa oli liesi, niin että pystyi kokata olohuoneeseen päin. Ajatus oli hieno mutta käytäntö ei. Valitettavasti emme ole niin innokkaita siivoojia, että olisimme jaksaneet pitää saarekkeen tyhjänä tavaroista. Ja varsinki sen jälkeen, kun lapsi tuli perheeseen, alkoi saarekkeelle kertyä hirveä röykkiö tavaroita. Sitten istuessa olohuoneen sohvalla tavara röykkiö ja sen takana pilkottava tiskivuori pisti silmään. Lisäksi hyvästä liesituulettimesta huolimatta, pihviä paistaessa koko olohuone oli käryä täynnä.

Alun perin uuteen keittiöön oli tulossa yksi kulma, mutta kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin, vaihdettiin kulmaan korkea ikkuna. Ikkuna mahdollisti paremman keittiösuunnittelun ja päästiin eroon kulmakaapeista.

Ja sitten ne yläkaapit... En pidä niistä yhtään. Mielestäni ne eivät ole käytännölliset ja tekevät keittiöstä ahtaan oloisen. Aikaisemmassa kodissamme meillä ei ollut yhtään yläkaappia tason päällä, enkä olisi halunnut niitä tähänkään keittiöön. Tiskialtaan päälle sellainen nyt kuitenkin tulee, koska ilman yläkaappia kyseinen paikka olisi näyttänyt hassulta. No ehkä se yksi yläkaappi ei maailmaa kaada!

Näin eräässä lehdessä todella mielenkiintoisen ratkaisun, jossa yläkaapit oli korvattu tason takana olevilla liukuovilla ja siitä se ajatus sitten lähti...Alla olevassa kuvassa vasemmalla sijaitsevan lieden molemmille puolille tulee maitolasiset liukuovikaapit. Ideana on siis, että ei tule normaalia välitilaa tason ja yläkaapin välille, vaan kaappien liukuovikiskot ovat tasossa kiinni ja ovet liukuvat liesituulettimen taakse. Tasolta on siten helppo siirtää pienemmät kodinkoneet liukuovien taakse piiloon. Lisäksi liukuovikaappeihin tulee hyllyjä ja valot, jotka valaisevat maitolasiset liukuovet sisältäpäin kauniisti. Keittiön takaseinään tulee korkeita kaappeja sekä tiskipaikka. Tasoon upotettavan altaan sijaan, ajattelimme tällä kertaa tehdä teräksestä koko tiskipöydän ja altaan, niin että se on yksi yhtenäinen elementti.

Keittiön ovien väri tulee olemaan musta ja pinta puuviilukuviota. Aikaisemmin olin sitä mieltä, että haluan vetimettömät ovet, mutta nyt olen kallistunut vetimien puoleen. Löysin Domukselta aivan mahtavan rosterisen vetimen, joka on pakko saada. Edelliseen keittiöön en saanut haluamaani betonitasoa ja elättelen toiveita, että tähän uuteen taloon saisin sen. Olen löytänyt netistä ohjeet betonitason tekemiseen ja aion niitä myös kokeilla. Katsotaan sitten lopputulosta tuonnempana.

Lopullista päätöstä keittiötoimittajasta emme ole vielä tehneet. Meillä on vaihtoehtoina Domus keittiö sekä Mikant keittiö. Molemmilta toimittajilta saa keittiöt mittatilauksena, mikä mahdollistaa mm.liukuovikaapit. Lisäksi päätökseemme vaikuttaa myös muiden tilojen säilytyskalusteiden tarjoukset, joita emme ole vielä vertailleet. Domuksen ja Mikantin lisäksi pyysimme tarjouksen Keittiömaailmasta. Heidän tarjous oli niin kallis, että se ei meidän budjettiimme sovi.


Näkymä ruokapöydältä keittiöön