sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kuullaan naapureita

Yhtä naapuria lukuunottamatta muut tonttimme rajanaapurit ovat hakeneet meiltä nimet omiin naapurikuulemisiinsa. Viime viikolla mekin pääsimme vaiheeseen, jossa tarvitsemme kaikilta tonttimme rajanaapureilta suostumuksen rakennussuunnitelmiimme. Meidän kohdalla tulevia naapureita on kuusi, joilta tarvitaan nimmarit. Mies kerkesikin jo käydä hakemassa nimet kaikilta naapureilta, mutta tällä viikolla ruvettiinkin vielä muuttamaan suunnitelmia sen verran, että joudutaan hakemaan uudestaan naapurikuulemiset. Syynä tapahtuneeseen on viime hetken muutos tehdä autokatoksesta autotalli. Todettiin että romuahan täynnä se kuitenkin tulee olemaan, niin parempi että ne romut on piilossa : ) Aikaisemmin, kun asiaa selvitettiin kaupungilta tuli ehdoton ei vastaus, koska autotallin päälle tulevasta terassista olisi heidän mukaansa tullut liian massiivinen. Käynti tällä viikolla kaupungin arkkitehdin luona selvensi asiaa ja onnistuttiin löytämään ratkaisu, joka kelpaa myös kaupungille. Seuraavaksi siis papereiden kanssa uudelle kierrokselle ja toivottavasti pian saadaan lupa sisään. Tuleepahan ainakin naapurit tutuiksi!

Päänvaivaa on aiheuttanut myös keittiö. Olemme käyneet muutamalla keittiösuunnittelijalla ja saaneet vinkkejä keittiöön mutta en ole kuitenkaan ollut tyytyväinen suunnitelmiin. Suunnitelmat ovat olleet hiukan tylsiä ja laitteiden sijoittelut eivät ole olleet sopivia. Minulla on ollut mielessä aika korkealentoinen idea keittiöön ja olen yrittänyt saada sitä mahdutettua keittiösuunnitelmiin. Ideasta lisää tuonnempana, jos/ kun saadaan se mahdutettua suunnitelmiin.

Kevät alkaa painaa päälke ja kaupungilta on kerrottu, että rakennusluvan käsittely kestää noin pari kuukautta. Se tarkoittaisi meidän kohdalla, että mennään pitkälle toukokuulle, ennen kuin saadaan lyödä lapio maahan. Laitan piakkoin tulemaan uusia kuvia, joista selviää lopulliset (toivottavasti) suunnitelmat.