perjantai 31. heinäkuuta 2015

Muutettu ja hanskat hukattu

Muutimme uuteen kotiin toukokuun lopussa, tasan vuosi sen jälkeen, kun maatyöt aloitettiin tontilla. Niin siitä tyhjästä montusta tulikin raksa ja lopulta koti vuodessa. Olimme kaikki todella väsyneitä ja muuton jälkeen hanskat tippui totaalisesti. Kropan valtasi useamman viikon ajan älytön väsymys. Vasta loman alettua, heinäkuun alussa, pystyin tehdä jotain muutakin kuin vain nukkua. Niinpä siis myös blogi on saanut elellä hiljaiseloa tähän asti.

Tavarat löysivät aika pian paikkansa uudesta kodista. Kiitos todella hyvälle muuttoporukalle, joka auttoi myös tavaroiden purkamisessa. Sisällä näyttää jo aika hyvälle, mitä nyt elämme edelleen ilman kattovaloja ja verhoja. Ne on pikkujuttuja! Hirveällä tsempillä saimme muutama viikko sitten pyyhekoukut vessoihin ja kylpyhuoneisiin. Kyllä oli raskasta tarttua työkaluihin tauon jälkeen.

Tällä viikolla mies otti taas ison tsempin ja aloitti ulkorapun katoksen teon. Paljon on vielä hommaa, mitä pitää saada ennen talvea tehtyä, saatikka sitten valmiiseen asti mutta täytyy ottaa vaan askel kerrallaan ja olla armollinen itselleen.

Kun nyt ollaan jo muutama kuukausi asuttu talossa niin on onneksi huomattu, että mitään hirveän suuria mokia ei olla käytännön kannalta tehty. Talo tuntuu toimivalta, vaikka kaikki tilat eivät ole vielä edes täysillä käytössä. Suurin kysymys varmaan oli betonilattia. Sen hyvät ja huonot puolet ovat tulleet jo esiin mutta edelleen pidän sen saamista tähän taloon jonkinlaisena turnausvoittona. Sen kanssa oli niin paljon ongelmia tekovaiheessa ja nyt se näyttää niin HYVÄLTÄ! Mustavalkoiset matot ja kiiltävä betonilattia ovat hyvännäköinen yhdistelmä. Lattiassa ei näy pöly tai koirankarvat kovinkaan helposti ja se on mukava jalan alla. Nyt kesällä meillä ei ole ollut ollenkaan lattialämmitystä päällä ja lattia on tuntunut mukavan viileältä. Syksy ja talvi sitten näyttävät, onko se mukava vielä silloin. Huonona puolena on se, että jos siihen tippuu jotain ja ei pyyhi heti pois, jää siitä jälki. Punaviinia ei siis olla tässä talossa juotu. Lattialla yön yli roskikseen matkalla olleesta biojätepussista tuli ensimmäinen läikkä lattiaan. Eipä se kyllä pistä silmään, jos ei itse tiedä, mistä se on tullut.

Halkeamia on useassa paikassa, lähinnä oviaukkojen kohdalla (kuva alla) mutta ne eivät haittaa minua. Päinvastoin olen sitä mieltä, että ne kuuluvat asiaan.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Rättikatto, stretch-katto, kangaskatto...

Monella nimellä voidaan kutsua näitä kattoja.

Ninapinnan asentajat kävivät viime viikolla asentamassa alumiinilistat seiniin ja tällä viikolla he tulivat laittamaan kankaita kiinni. Kankaat siis pingotetaan seinässä oleviin alumiinilistoihin. Eteiseen piti hommata telineet sekä kiskojen että kankaiden asennusta varten, sillä huonekorkeus on yli 4m. Lisäksi eteisessä on hankala kulma katossa, joka vaati hiukan enemmän töitä heiltä mutta sekin saatiin onnistumaan hyvin.

Olohuoneen ja keittiön katto on viistokatto. Tila on yhtenäinen muuten mutta keittiön ja olohuoneen välillä on parin metrin seinämä. Tila oli myös liian iso ja hankala tehdä yhdestä kangaspalasta ja johonkin kohtaan piti miettiä saumaa. Saumat tulivat keittiöön ja harjan kohdalle. Näin ollen seinämän ympärille saatiin yhtenäinen kangas ja katto näyttää yhtenäiseltä.

Alakertaan tuli kangaskatto käytävään, kylpyhuoneeseen ja kodinhoitohuoneeseen. Käytävässä ei ole ikkunoita ja tästä syystä valitsimme tilaan valokangaskaton. Kankaan alle laitettiin 56 metriä ledinauhaa kiinni alumiinilistoihin, jotka Ninapinta asensi kymmenen sentin välein kattoon. Katto näytti tuossa vaiheessa ihan leikkijunaradalta. Kun alumiinilistat oli asennettu, pingotettiin valokaton kangas paikalleen. Lopputulos on aivan mahtava. Näyttää aivan siltä, kuin tila oliki korkeampi ja katossa olisi kattoikkuna. Todella onnistunut juttu.

Kun näin kylpyhuoneen katon valmiina, teki mieli kiljua riemusta. Olen todella iloinen, että meillä riitti rohkeutta valita kirkkaan sininen bling bling katto alakerran kylpyhuoneeseen. Katto näyttää aivan kirkkaalta taivaalta. Kangaskatto on vähän irti seinistä, sillä seinän ja katon välissä kiertää ledinauha. Tuo ledinauha on kylpyhuoneen ainoa valaistus. Emme halunneet rikkoa tätä upeaa kattopintaa ripustamalla erillistä kattovaloa siihen. Siellä on jo yksi pakollinen paha, nimittäin ilmastointiventtiili.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt tässä hommassa aivan niin kuin strömsössä. Kodinhoitohuoneessa kävi meillä pieni moka, minkä takia kattoa ei pystytty sinne asentamaan. Kodinhoitohuoneen kaappien päälle tulee sokkeli, johon kangaskatto kiinnitetään. Olimme mitanneet katon leveyden korkean kaapin kohdalta, emmekä tajunneet että viereen tulevat yläkaapit eivät ole yhtä syvät, kuin korkeat kaapit. Näin olleen kankaasta jäi puuttumaan palanen ja jouduttiin tilaamaan uusi oikeankokoinen kangas. Tilaan valittiin kiiltävä valkoinen katto ja se tulee meidän mokasta johtuen vasta ensi viikolla.

Katot (N. 100 m2) siis tilattiin Ninapinta Oy:stä http://www.ninapinta.fi/ ja ne maksoivat kaikkinensa noin 7300 euroa. Hinta ei sisällä ledinauhaa, jonka hankimme itse. Ledinauhat mahdollista ottaa myös Ninapinnan kautta. Huomioikaa tässä, että kattojen kipsilevytys ja tasoitus työvaihe jäi meiltä kokonaan pois. Kattoja ei tarvinnut levyttää kipsilevyillä ennen kangaskaton asennusta, vaan yläkerrassa kangaskatto on asennettu suoraan SPU-eristeen ja poikkilautojen päälle. Alakerrassa kangaskaton alla on ontelo ja putket yms sähköt. Työhön heiltä kului yhteensä 4 päivää. Katot kannattaa asentaa vasta ihan talonrakennuksen loppuvaiheessa.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Huippu viikko täynnä tohinaa

Huh mikä huippu viikko takana raksalla. On tapahtunut todella paljon ja mikä parasta talo näyttää menneen isoja askelia kohti kotia. Vappu ja sitä seurannut viikonloppu menivät työntäyteisissä merkeissä raksalla myös omalta osaltani. Tehtiin pitkää päivää ja saatiin kuin saatiinkin se perkuleen betonilattia valmiiksi. Lattia oli niin suuritöinen, että ihan heti en voi suositella DIY betonilattiaa. Yritän vielä myöhemmin julkaista jutun pelkästään lattiasta mutta tällä hetkellä siitä kirjoittaminenkin tuntuu liian työläältä, sen verran monta vaihetta hommassa oli. Joka tapauksessa olen lopputulokseen todella tyytyväinen ja aika näyttää sitten, miten betonilattia soveltuu asumiseen. Tässä kuitenkin kuva valmiista lattiasta. Siitä tuli todella kaunis ja kiiltävä. Kuvan jälkeen lattian ja seinän reunaan on laitettu vielä silikonimassa, joka teki viimeisen silauksen tilaan.

Tasoittajat/maalarit saivat myös työnsä valmiiksi tällä viikolla ja vihdoin voi sanoa, että hyvältä näyttää! Meillä taisi seinien tasoitus kestää loppupeleissä melkein kolme kuukautta. Kiitos ensimmäisen virhevalinnan tekijän suhteen. No vihdoinkin homma on maalissa kirjaimellisesti ja tapettiakin tuli seiniin. Pojan huoneeseen valitsin, hänen hyväksynnän jälkeen totta kai, Marimekon Korsi valko-keltaraitaisen tapetin. Lisäksi olen tilannut samalle seinälle laitettavan mustan ison jalkapalloilija seinätarran mutta siitä kuva sitten aikanaan. Lapsen ilme kirkastui ja hymy levisi huulille, kun hän näki valmiin tapetin. Oli siis mieluinen ja kyllä minäkin tykkään. Sen sijaan keittiössä ja työhuoneessa käytettyä koivutapettia tämä lähes 5-vuotias kuvaili hyvin typeräksi ja lällyksi. Koivutapettia valitsin keittiökaappien päälle, sillä mielestäni tila kaipasi jotain eloa. Lisäksi työhuoneessa on yksi seinä tapetoitu samalla tapetilla. Vanhempien makuuhuone sai osakseen "risutapettia". Harmaita oksia valkoisella pohjalla. Mielestäni harmaiden lattian ja katon kanssa tuo tapetti sopii hyvin yhteen. Vierasmakuuhuoneeseen valitsisin mustavalkoinen pystyraitatapetin, joka sekin näyttää oikein hyvältä. Olen todella tyytyväinen tapettivalintoihin ja varmasti ne näyttävät vielä paremmalta, kun huoneet on kalustettu.

Keittiötä on alettu kokoamaan. Sen kanssa on ollut haasteita ja toivottavasti niihin saadaan ratkaisu pian. Tällä viikolla tilasimme betonitasoja varten tarvikkeen Z Counterformista. Otimme suorat reunaprofiilit, verkot ja kiinnikkeet, betonit sekä viimeistelyaineen heiltä. Hinnaksi tuli piirun verran alle 1000 euroa. Mutta meillä on tarkoitus tehdä näillä tarvikkeilla kaksi tasoa keittiöön, yksi kylpyhuoneeseen ja kaksi kodinhoitohuoneeseen. Toki laminaatin olisi varmasti saanut halvemmalla mutta halusin ehdottomasti betonitasot. Muotit voi tehdä itsekin mutta valmiit reunaprofiilit ovat kätevät ja aikaa säästävät. Toinen keittiön tasoista on jo hiomista vaille valmis ja tänään tehtiin toinen taso keittiöön ja yksi taso kylpyhuoneeseen. Huomenna niistä irrotetaan muottiprofiilit ja katsotaan tulos. Teen myös betonitasoista oman jutun myöhemmin mutta tässä yksi kuva, jo valetusta tasosta. Tuo taso, josta muottiprofiilit on poistettu näyttää jo nyt todella hyvältä. Hiomisen ja käsittelyn jälkeen tulee varmasti vielä upeampi.

Eilen raksalla kävi myös takkamuurari, joka sai aikaan takan meidän tulevaan olohuoneeseen. Takka näyttäisi olevan oikein sopivan kokoinen tilaan. Siitä puuttuu vielä luukut ja pintaan tulee näillä näkymin valkoinen laatta.

Itsekin olen päässyt viettämään aikaa raksalla ja taas on viikonloppu mennyt näissä merkeissä.
Äitienpäiväksi minulla oli sopiva pikku projekti, kun Ikeasta toimitettiin 61 laatikkoa/osaa vaatekaappeihin. Homma eteni oikein hyvin ja sain kuin sainkin laatikot ja rungot kasattua. Ei kauheasti houkutellut lähteä keräämään itse näitä kasoja Ikeasta kärryyn, vaan tilasin tuotteet netistä ja otin kotiin toimituksen. Toimitus tuli sovittuna ajankohtana ja paketit kannettiin sisälle asti. Toinen vaihtoehto olisi ollut tilata netistä ja noutaa itse Ikeasta sovittuna ajankohtana, mutta tässä kiireessä kotiin toimitus oli loistojuttu.

Näiden lisäksi raksalla tapahtui tällä viikolla paljon muutakin, kuten puhallusvillat oli laitettu. Kaikesta tehdystä minä en taida edes olla tietoinen mutta näkyvimmät asiat oli tässä. Oli siinä juttua yhdestä viikosta aika lailla. Hyvä meininki raksalla ja homma etenee. Ensi viikolla kylpyhuoneiden kattoa ja saunaa paneloidaan, stretch-kattojen asentajat aloittavat työnsä ja ja ja..

torstai 16. huhtikuuta 2015

Alakerran betonikatto

Alakerran tekniikan vieminen käytävän katossa ja makuuhuoneiden sähköjen vienti yläkautta mahdollistivat sen, että alakerran makuuhuoneiden kattoon ei tullut alaslaskuja. Talon rungon rakennusvaiheessa kerrosten välit tehtiin ontelolaatoilla paikallisvalun sijaan. Ontelolaatan alapinta muodostaakin näin alakerran sisäkaton. Katto olisi ollut mahdollista tasoittaa seinien tasoituksen yhteydessä tai kattoon olisi voinut laittaa paneelit tai vaikka saman stretch katon, joka tulee yläkertaan. Halusimme kuitenkin jättää katon ontelolaatan betonipinnalle.

Ontelolaattojen pinta itsessään on hyvin sileä, mutta laattojen väleistä ja rei'istä on roiskunut valun yhteydessä betonia. Omasta mielestä pinnan harmaa väri on hyvin kaunis itsessään. Katto vaati kuitenkin jonkun verran käsittelyä, jonka kanssa olen puuhaillut tämän viikon. Aloitin hiomalla katot kauttaaltaan, koska niissä oli seinien tasoituksen jäljiltä hiukan tasoitetta ja myös muuta poistettavaa likaa. Ensin yritin lossilla hioa pinnat mutta sillä ei lähtenyt mitään irti. Mies haki vuokraamosta kirahvi nimisen vempeleen. Kyseinen kirahvi tuntui enemminkin elefantilta, sillä se painoi aika paljon. Päivän punttisalitreeni tuli siinä hoidettua, kun pitelin kirahvia katossa. Sillä lähti pinnasta ylimääräiset roippeet pois pinnasta ja ontelolaattojen saumoista.

Hiomisen jälkeen paikkasin ontelolaatoissa olevat reiät, jottei niistä tippuisi myöhemmin mitään kenenkään päälle. Homma olikin varsinainen show. Harmaa elementtien saumamassa, jota laitoin reikiin oli aikamoista liimaa ja sen käsittely oli sotkuista verrattuna akryyleihin ja silikoneihin. Ensin oli tarkoitus laittaa myös ontelolaattojen rakoihin samaa massaa mutta siitä hommasta ei tullut muuta kuin sotkua. Onneksi kokeilin pukeutumishuoneen kattoon ensin ja totesin, että paikkaan vain pyöreät reiät ja jätän saumat tekemättä. Homman jälkeen katto näytti tältä:

Koska katto oli käsittelemätöntä betonia piti siihen laittaa jokin pölynsidonta aine, ettei pölyä ropisen asuintiloihin. Lisäksi kattoon haluttiin myös hiukan kiiltävä pinta. Kokeilin vaatehuoneen kattoon sekä sävytettyä että sävyttämätöntä Supi Saunasuojaa. Harmaaksi sävytetystä kokeilusta tuli ruma. Pinta näytti kuravellin väriseltä. Sävyttämätön Supi saunasuoja oli ihan nappivalinta. Aine korosti betonin omaa väriä ja pintaan tuli pieni kiilto. Sitä siis pistin kaikkien kolmen makuuhuoneen kattoon.
Levitys sujui helpoiten leveällä pensselillä. Paikoitellen betoni imi ainetta paljonkin mutta toisissa paikoissa hyvin vähän. Ainetta oli hankittu 9 litran pönikkä ja ehkä juuri ja juuri 3 litraa sain ainetta menemään kolmen makuuhuoneen kattoihin. Hyvin oli siis riittoisaa. Levityksessä yritin käyttää myös pitkää vartta, jotta olisin välttynyt tikkailla heilumiselta mutta en saanut sillä tasaista jälkeä aikaiseksi. Varsi sopisi varmaan telaan paremmin mutta en taas usko, että telalla tätä ainetta olisi kannattanut levittää. Levityksessä sai sen verran olla tarkkana, että kannatti vetää vain yhteen suuntaan pensselillä. Alkuun tein seinän viereen rajauksen eri suuntaan ja se jäi hiukan näkymiin.

Tämän näköisiä ovat nyt sitten alakerran makuuhuoneiden katot valmiina.

Tykkään kovasti lopputuloksesta. Mikäli tulee ongelmia akustiikan kanssa, kun sekä katto että lattia ovat betonipinnalla, voi kattoon myöhemmin liimata akustiikkalevyjä tai jos katto ei jostain syystä muuten miellytä, voi makuuhuoneisiin aina asentaa stretch katon jälkikäteen.

Mies oli selkeästi hiukan vastaan ajatusta, että katot jäävät betonipinnalle. Tällä viikolla, kun hioin ja maalasin kattoja hän kävi useaan otteeseen sanomassa, kattojen olevan kuin suoraan DDR:n betonibunkkereista. Uskon, että huonekalujen ja tekstiilien myötä, hän tuskin enää ajattelee asuvansa betonibunkkerissa.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pitkääkin pidempi loppusuora alkakoon

Niin tasoitusurakassa lopulta kävi, että jouduimme irtisanomaan sopimuksen tasoittajan kanssa, ennen kuin edes yläkerta ehti valmistua. Näkemyserot kasvoivat liian suuriksi ja homma kärjistyi lopulta todella pahaksi. Urakka oli todella paljon myöhässä, mistä syystä olemme nyt aika pahassa pulassa aikataulujen suhteen. Myöskään työn jälki ei ollut meidän mielestämme oikeanlaista. Nyt vihdoin alakerta on saatu tasoitettua toisen tasoittajan toimesta ja yläkerran jälkiä korjaillaan. Keittiö saapui juuri ennen pääsiäistä ja sekin todella pahaan aikaan, sillä yläkerrassa oli lattia kokonaan hiomatta ja seinät maalaamatta. Kiire on aivan älytön ja ihmeitä saa tapahtua, jos todellakin saadaan muuttolupa loppukuusta. Onneksi alkaa kelit lämpenee, kun pitää kohta miettiä telttamajoitusta. =) Nyt vielä hymyilyttää mutta tilanne saattaa olla toinen kuun lopulla.

Koko pääsiäinen on harjoiteltu betonilattian hiontaa. Nimenomaan on harjoiteltu. Betonilattian hiontaan on niin monta ohjetta, kuin tekijääkin. Yritä sieltä nyt sitten poimia tärkeimmät. Aloitimme harjoittelun kellarista, koska siellä virheet voi myöhemmin piilottaa kokolattiamatolla. Näyttääkin siltä, että kellariin tulee kokolattiamatto! Lopputulos ei ole kovinkaan mairitteleva. Jostain syystä kellarin lattian väri muistuttaa ennemminkin hiekkarantaa, kuin harmaata. Lisäksi lattiassa on siellä täällä karheita jälkiä ja saamamme pintakäsittely aine ei kyllä tehonnut toivotunlaisesti. Kyllä kellarin harjoituskappaleesta koitui jotain hyvääkin, nimittäin aloimme ymmärtää enemmän hionnasta. Jatkoimme yläkerran hiomista ja tällä hetkellä se näyttää huomattavan paljon paremmalta, kuin kellari. Toki se on edelleen ilman pintakäsittelyainetta, mutta näyttää jo lupaavalta ja harmaalta. Palaan tähän betonilattia asiaan myöhemmin kattavamman postauksen kera, kun ollaan saatu homma tehtyä.

Seuraavaksi laitetaan yläkerran lattia takaisin suojapakettiin, jottei siihen roisku seinien maalauksen yhteydessä maalia. Yläkerran seinät maalataan valkoisella, eikä sinne ole tulossa tapetteja tai muita tehosteseiniä. Värikkäät tehosteet tulevat eteisen kaapista ja valaisimista. Alakerran makuuhuoneisiin sen sijaan on luvassa tapettia jokaiseen tilaan.

Valitettavasti tänään vain väliaikatietoja ilman kuvia. Kuvittelin jo hetken, että tietokoneeni veti viimeisiään, kun laturi ei suostunut toimimaan. Se kuitenkin heräsi henkiin ja pääsin viimeinkin kirjoittelemaan tänne. Päivät raksalla ovat olleet pääsiäisenä pitkiä ja illalla ollaan aika finaalissa. Nyt minäkin olen raksaremmissä mukana seuraavan kahden viikon ajan, kun "lomailen" töistä. Pitkä loppusuora alkaa olla edessä. Ensi kerralla palailen kuvien kanssa.











perjantai 6. maaliskuuta 2015

Tasoitus ja laatoitus

Yläkerran tasoituksen piti olla viime maanantaina valmis mutta se ei ole sitä vieläkään. Yläkerta on jo valkoinen ja näyttää entistä valmiimmalta mutta tasoittaja tekee edelleen viimeistelyjä. Toivottavasti hän saa hommansa pian valmiiksi ja pääsee jatkamaan alakertaan. Aikaisemman muuttosuunnitelman mukaan olisi viisi viikkoa muuttoon. Nyt näyttää siltä, että se ei riitä mitenkään. Otin yhteyttä väliaikaisen asunnon vuokranantajaan ja sain onneksi pidennettyä asunnon luovutusta muutamalla viikolla. Uusi takaraja on huhtikuun loppu. Toivon todella, että päästään hiukan ennen sitä muuttamaan, jotta jää aikaa myös nykyisen asunnon loppusiivoukseen. Aloin jo myös haaveilemaan vappubileistä uudessa kodissa mutta mies sanoi, että parempi jos mietit juhannusjuhlia!

Yläkerran ja alakerran kylppäreiden tasoitus saatiin kuitenkin tehtyä ja laatoittaja on aloittanut hommansa. Meidän talossa on yläkerrassa yksi kylpyhuone, jonka yhteydessä on sauna. Yläkerrassa on myös erillinen wc. Alakerrassa on kylpyhuone, jossa myös wc sekä yksi erillinen pieni wc vanhempien makuuhuoneen yhteydessä. Laatoitus aloitettiin alakerran ja yläkerran kylpyhuoneista.

Bongasin viime viikonloppuna lehdestä Bauhausin laattatarjouksen ota 4 maksa 3. Meillä oli katsottuna valmiiksi Bauhausista seinälaatta ja tuo tarjous tuli kuin tilauksesta. Kävimme lauantaina ostamassa 1000 kg valkoista kiiltävää seinälaattaa. Isompaa 30x90 cm tulee kylpyhuoneisiin ja vessoihin. Pienempää (sekin aika isoa) 30x60 cm tulee kodinhoitohuoneeseen. Isolla laatalla on siis jo alettu laatoittamaan. Lisäksi yläkerran kylpyhuoneeseen tulee tehosteseinä suihkujen taakse ja sitäkin seinää on keretty jo aloittamaan. Tehosteseinän laatta näyttää todella hyvältä jo nyt. Vielä, kun laatta saumataan Starlike sauma-aineella, jossa on hilettä niin lopputulos on varmasti hieno.

Tässä muutama kuva tehosteseinän laatasta. Laatta ei kuulemma ole mikään laatoittajan unelma. Hidas tehdä mutta yritin lohdutella laatoittajaa, että onneksi on vain yksi seinä.

Tässä muutama kuva myös valkoisesta, kiiltävästä ja teräväreunaisesta laatasta.

Olen tässä viime viikolla kovasti miettinyt myös uuden kotimme värejä. Sen lisäksi tapettejakin pitäisi tilata tehosteseiniin. Kyllä tässä hommaa riittää. Kunhan tasoittaja saa pohjamaalattua yläkerran, pääsen itsekin kunnolla hommiin ja maalaamaan seiniä.

Yhtään hommia ei nopeuta jatkuva sairastelu. Räkäsesongin vallitessa, olenkin onnistunut nappaamaan jo kolme tautia itselleni viimeisen kuukauden sisään. Nyt alkaisi jo riittää, että pääsisi keskittymään hiukan tärkeämpiin hommiin. Täytyy toivoa, että raksan loppusuoran ajan pysyttäisiin kaikki terveinä ja saataisiin homma maaliin.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Liesituuletin huippuimurille

Kiva liesituuletin ja huippuimuri = mahdoton yhdistelmä! Moni omakotirakentaja ja keittiöremontoija on varmaan törmännyt tähän samaan ongelmaan. Me painimme ongelman kanssa jo toistamiseen, sillä edellisessä kodissa meillä oli myös huippuimuri. Silloin etsinnässä oli saarekemallinen liesituuletin mutta nyt etsimme seinään kiinnitettävää mallia. Valitettavasti huippuimurille sopivien liesituulettimien valikoima on todella rajallinen. Huippuimuria taidetaan käyttää vain lähinnä Suomessa ja Ruotsissa, muissa Euroopan maissa käytetään omalla moottorilla varustettua liesituuletinta, joissa valikoima on huomattavasti kattavampi. Olimme lykänneet liesituulettimen ostopäätöstä jo jonkun aikaan, kun sopivaa mallia ei löytynyt. Kävimme Tampereen Asta-messuilla toissa viikonloppuna ja siellä silmään sattui Gigantin osastolla Savon C-6906 mallinen liesituuletin. Liesituuletin näytti juuri sellaiselta, minkä haluaisin. Valkoinen ja lasinen. Myyjä kertoi liesituulettimen olevan omalla moottorilla varustettu malli. No niinpä tietenkin, pitihän se arvata!
Päädyimme kuitenkin samalla osastolla Savon edustajan kanssa juttusille ja hän kertoi meille, että tästä mallista on tulossa keväällä huippuimurilla varustettua versio. Kaiken lisäksi hintakaan (alle 1000 eur) ei ole päätä huimaava verrattuna muihin huippuimurille sopiviin laitteisiin. Edustaja sanoi, että huippuimurille tuleva malli ei ole aivan identtinen jo olemassa olevan, omalla moottorilla varustetun mallin kanssa mutta suuria muutoksia ei kuitenkaan tule. Eli liesituuletin on valittu. Pistetään se tilaukseen ja jäädään odottelemaan, kun ensimmäiset kappaleet tulevat myyntiin.